Valumavesien pumppaus syvältä tunneleista
Toimitimme vuonna 2020 sekä 2023 Gorman-Ruppin O-sarjan koneikkoja vanhojen pumppujen tilalle Helsingin Energiatunneli Oy:lle. Helsingin tunneleiden vuovesien poispumppauksessa käytettiin aiemmin vaaka-akselisia pumppuja. Vanhat pumput olivat jo osittain tulleet tiensä päähän ja varaosien saatavuus oli heikkoa. Nostokorkeutta pumpuilla oli lähes 100 metriä.
Kohteeseen asennetut itseimevät O-sarjan pumppukoneikot sijaitsevat nyt tunneleissa reilun 80 metrin syvyydessä, n. 3–4 metriä allasveden yläpuolella. Ainoastaan imuputki on johdettu imualtaaseen.
Gorman-Ruppin O-sarjan pumppukoneikot ovat toimineet luotettavasti asennuksen jälkeen.
Palvelut ja ratkaisut
Olemme toimittaneet Gorman-Ruppin itseimeviä pumppuja jo yli kymmeneen suomalaiseen siirtolinjajätevesipumppaamoon. Ne ovat markkinoiden kestävimpiä, luotettavimpia ja huoltoystävällisimpiä pumppuja, ja niiden läpäisykyky on paras jätevesien pumppaukseen.
Gorman-Rupp-pumput soveltuvat erityisesti saneerauskohteisiin, mutta myös uudiskohteisiin. Saneerauskohteissa voidaan hyödyntää vanhaa imukaivoa sekä pumppaamorakennusta, ja johtaa ainoastaan imuputket imukaivoon. Näin säästetään paitsi luontoa, myös selvää rahaa. Saneerauskohteiden väliaikainen pumppaus voidaan myös hoitaa helposti itseimevillä Gorman-Ruppin pumpuilla.
Toimitamme Gorman-Ruppin pumppaamot yleensä avaimet käteen -periaatteella, jolloin asiakas voi huoletta keskittyä muihin tärkeisiin tehtäviin. Luovutamme pumppaamon asiakkaalle käyttövalmiina ja järjestämme kunnossapidon vastuuhenkilöille kattavan käyttökoulutuksen Pumppaamoissamme on takuu, joka alkaa yleensä pumppaamon luovutuspäivästä. Varaosatoimitukset ovat nopeita, ja toimitamme perusvaraosat usein jopa samana päivänä.
Kaivossektorin pumput
Gorman-Rupp on auttanut siirtämään lietteitä ja likaisia vesiä kaivoksilla ympäri maailman jo vuosikymmenien ajan. Itseimevät T- ja V-sarjan keskipakopumput ovat suunniteltuja käsittelemään kiinteitä aineita, joiden halkaisija on enintään 3″.
Gorman-Ruppin PA- ja PAH-sarjan® pumput ovat suunniteltuja kestämään vaativimmatkin sovellukset. Prime Aire -pumput sopivat parhaiten sovelluksiin, joissa imulinjat voivat olla pitkiä, virtaus ajoittaista, tai pumputtavassa nesteessä on ilmaa mukana. Näissä pumpuissa on kiintoaineita käsittelevä juoksupyörä sekä kulutusta kestävä mekaaninen tiiviste.
Itseimevät pumput

Gorman-Rupp Super T™
Gorman-Rupp Super T™ -sarjan pumput ovat suunniteltuja toimimaan taloudellisesti ja häiriöttömästi kiintoainetta sisältävien jätevesien ja lietteiden pumppauksessa. Pumpun tärkeimpiä ominaisuuksia ovat mm. pesän suuri nestevolyymi, joka mahdollistaa automaattisen itseimevyyden, vaikka putkilinja olisi tyhjentynyt täysin.
Saatavana myös repivällä ERADICATOR- ja ERADICATOR PLUS -kulutuslevyllä sekä patentoidulla huoltoluukulla.

Gorman-Rupp V™
Gorman-Rupp V™-sarjan pumpuilla on samat ominaisuudet kuin T-sarjan pumpuilla, mutta niillä voidaan saavuttaa jopa 300 % paineenkasvu sekä 40 % virtauslisäys. Myös hyötysuhdetta on saatu kasvatettua entisestään.
Saatavana myös repivällä ERADICATOR-kulutuslevyllä sekä patentoidulla huoltoluukulla.

Gorman-Rupp U™
Gorman-Rupp U™-sarjan pumppua on saatavilla kolmea eri kokoa. Sen läpäisykyky on pienempi kuin T- ja V-sarjan pumpuilla, mutta nostokorkeuden osalta pumppu asettuu T- ja V-sarjalaisten välimaastoon.
Saatavana myös repivällä ERADICATOR-kulutuslevyllä sekä patentoidulla huoltoluukulla.
Gorman-Ruppin itseimeviä pumppuja on saatavilla valurautaisena (A3 ja C60), haponkestävänä (SST A61) sekä karkaistuna haponkestävänä (CD4MCu A65).

6500 Series
Gorman-Rupp 6500-sarjan pumput ovat päästä imeviä keskipakopumppuja, ja ne ovat suunniteltuja joko puhtaille nesteille, tai sellaisille nesteille, jotka sisältävät partikkeleita. Nämä pumput ovat ihanteellisia erilaisiin teollisuus-, rakennus-, kaivos- ja maatalousjätevesien pumppaussovelluksiin.

10 Series
Gorman-Rupp 10 Series® -pumput ovat suunniteltuja erityisesti kiintoainetta sisältävien, sekä syövyttävien nesteiden ja lietteiden käsittelyyn. Niissä on vähän liikkuvia osia, joten huolto on vähäistä. Jos tukkeutuminen tapahtuu, se voidaan poistaa helposti kansilevyn aukosta koskematta putkistoon, ja ilman erikoistyökaluja. 10-sarja tarjoaa erilaisia metallurgia- ja tiivistekokoonpanoja, joista voidaan valita sopiva pumppu eri nesteiden käsittelyyn.

80 Series
Gorman-Rupp 80 Series® sarjan itseimevät pumput ovat suunniteltuja jatkuvaan käyttöön.
Suoraan päästä imevä rakenne mahdollistaa nopean ilmauksen ja suuremman imukorkeuden kuin monissa muissa itseimevissä keskipakopumpuissa. Näitä pumppuja on saatavilla useina eri kokoonpanoina; teollisuuden, rakentamisen, kaivostoiminnan, maatalouden, kunnallisen ja polttoaineiden käsittelytarpeisiin.
O Series
Gorman-Rupp O Series® -sarjan itseimevät keskipakopumput ovat päästä imeviä ja ne ovat tarkoitettuja puhtaille nesteille, sillä niissä on rajoitettu läpäisykyky. Kaikissa O-sarjan pumpuissa on tasapainotettu, suljettu monisiipinen juoksupyörä, joka tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn käsiteltäessä erilaisia nesteitä.
O-sarjan pumppuja käytetään rakennustyömailla, polttoaineiden siirrossa, teollisuuden puhtaita nesteitä pumpattaessa sekä erilaisissa kastelupumppauksissa.
O-sarjan pumput ovat erittäin helppoja huoltaa, sillä niissä on erittäin vähäinen varaosaterve, mikä säästää rahaa pitkällä aikavälillä.

G Series™
Gorman-Rupp G Series™ -malliston hammasrataspumput ovat suunniteltuja tarjoamaan vertaansa vailla olevaa suorituskykyä, huollettavuutta ja mukautuvuutta.
G-sarjan pumput sopivat pumppaamaan erilaisia nesteitä, kuten polttoaineet, öljyt, rasvat, terva sekä asfaltti. Ainutlaatuisten ominaisuuksiensa vuoksi ne kestävät pidempään kuin muut alan hammaspyöräpumput.

VG ja VGH Series
Gorman-Rupp VG- ja VGH-sarjan pumput ovat oikea pumppuratkaisu, kun halutaan siirtää nesteitä mahdollisimman tehokkaasti ja luotettavasti.
VG-sarjan pumput ovat ns. yleiskäyttöpumppuja puhtaiden nesteiden käsittelyyn. Pumppuja on saatavana myös valurautaisena. VGH-sarjan pumppuja käytetään sekä puhtaiden että likaisten nesteiden pumppaukseen.
Gorman-Rupp S-Line
Gorman-Rupp S-Line -liikuteltavia pumppuyksiköitä on saatavilla useita eri kokoja, jotka ovat suunniteltuja vastaamaan erityisvaatimuksia.
Pumput toimivat nykyaikaisilla dieselmoottoreilla, jotka täyttävät EU:n tiukimmat V-vaiheen päästöstandardit. Ad Blue -lisäainetta ei siis tarvita. Gorman-Rupp S-Line -pumppuyksiköt ovat taloudellisia, luotettavia ja tehokkaita. Tuloksena on maksimaalinen suorituskyky ja minimaalinen ympäristövaikutus, sekä edulliset käyttökustannukset.
Nämä tehokkaat pumppukoneikot ovat suunniteltuja tulevaisuutta silmällä pitäen. S-Linen ominaisuuksia ovat korkea suorituskyky, maksimaalinen luotettavuus, uusin tekniikka, parhaat materiaalit sekä houkutteleva muotoilu.
S-Linen sykkivä sydän on Gorman-Ruppin keskipakopumppu, joka tunnetaan kestävyydestään, pitkästä käyttöiästään sekä huollon helppoudesta. S-Line voidaan varustaa täyttöavusteisilla (kalvopumppu) tai itseimevillä keskipakopumpuilla. Nämä pumput soveltuvat vaikeimpiin pumppaussovelluksiin.

PMB-pumppukoneikot
PMB-pumppukoneikkoja on saatavilla kahta eri kokoa. Pienempi alusta on tarkoitettu 3–6” sekä suurempi 8–10” kokoiselle pumpulle.
Alusta on valmistettu kuumasinkitystä teräslevystä ja kytkin-/hihnasuoja maalatusta alumiinista, mikä lisää korroosionkestokykyä. Kytkinvaihtoehtoina ovat joko Fenaflex- tai KTR-tyyppiset kytkimet, sekä hihnavetoisena varustettuna kiilahihnapyörillä. PMB-koneikoihin on saatavilla myös kuumasinkitystä teräksestä valmistettu suojakehikko, jossa on trukkipiikkinostomahdollisuus.
AMT-pumput
AMT Pump Company on Gorman-Ruppin tytäryhtiö, joka tarjoaa yli 1000 erilaista vakiomallipumppua. Niistä yli 400 mallia ovat nopeasti saatavilla sekä QSP- että Quick Ship Products -tuotteina. AMT valmistaa ja toimittaa teollisuuspumppuja monenlaisiin sovelluksiin, ja ne ovat lähes kaikki AMT:n itsesuunnittelemia. Pumppukomponentit koneistetaan, kootaan ja testataan Royersfordin tehtaalla Pennsylvaniassa. AMT:n ainutlaatuiset mallit, patentoidut tuotteet ja korkea laatu ovat tehneet yrityksestä alan johtavan toimijan.
Epäkeskoruuvipumput
Letkupumput
Annostuspumput

PCM Lagoa
PCM Lagoa -annostuspumput ovat suunniteltuja erilaisten nesteiden annosteluun. Annostuspumput ovat yksinkertaisia, rakenteeltaan kestäviä, hiljaisia ja sietävät hyvin myös kuivakäyttöä.
Annostuspumput koostuvat mäntään yhdistetystä kalvosta, joka vuoron perään täyttää ja tyhjentää pumppauspään. Kalvon liike taaksepäin avaa alemman takaiskuventtiilin ja päästää nesteen sisään pumppauspäähän. Liikkeen eteenpäin suuntautuva liike sulkee alemman takaiskuventtiilin ja päästää annosteltavan nesteen ulos.
Saatavilla lisävarusteena: jalkaventtiili, ruiskutustanko, varo- ja sulkuventtiili sekä sykkeenvaimennin.
Teknisiä tietoja:
- Maksimivirtaus: 315 l/h pumppupäätä kohti
- Säädettävissä 10–100 %
- Maksimipaine: 12 bar
- Maksimilämpötila: 90°C
- Tarkkuus: ± 1 %
- Lineaarisuus: ± 3 %
- Nopea toimitus
Uppopumput
Faggiolatin laajasta valikoimasta löytyy uppopumppuja teholuokasta 0,5 kW aina 350 kW:iin saakka. Valikoimasta löytyy kytkinistukalla, kiinteällä asennuksella tai siirrettävällä jalalla olevia malleja.
KUT-ALL-malli sopii hyvin kohteeseen, jossa on kuitumaisia tai isoja partikkeleita pilkottavaksi. Myös hiekanerotusaltaaseen löytyy omat pumppumallinsa. IP 68 -luokituksella olevat uppopumput ovat suunniteltuja jatkuvaan uppoasennuskäyttöön niin kunnallisten kuin teollisuuden vesienkin pumppaamiseen. Haponkestävät AISI 316 -mallit soveltuvat erityisesti kemianteollisuuden happamille tai emäksisille vesille, ja pronssiset mallit hyvin mm. klorideja sisältävien vesien pumppauksiin, kuten merivesisovelluksiin.
Saatavilla eri materiaaleilla, kuten valurauta, ruostumaton teräs AISI 316, Duplex, Hastelloy ja Pronssi.
Sekoittimet
Faggiolatin upposekoittimet ovat suunniteltuja kunnallisten ja teollisuuden jätevesipuhdistamoiden jätevesien sekoittamiseen ja homogenisointiin. Korkean suorituskyvyn ansiosta käyttökustannukset pysyvät hyvin maltillisena. Tukkeutumaton potkuriprofiili yhdistettynä tarkkaan kulmansäätöön takaa optimaaliset ajo-olosuhteet luotettavasti.
Ilmastinpumput

OSSI-MIX
OSSI-MIX (OM) -järjestelmä on kehitetty erityisesti jätevesilietteiden ilmastukseen. OM-järjestelmä on patentoitu ja se perustuu erikoishydrauliikkajärjestelmään, jossa 3-kanavainen keskipakopyörä pyörii 12-lähtöisen diffuusorin sisällä. Pumpun imuaukko jakautuu sekoituskammioon, jossa kompressorin tuottama ilma ja lietevesi sekoittuvat rengasmaisessa kanavassa. OM-järjestelmä tuottaa ilmastettua seosta, mikä sisältää suuria määriä liuennutta happea. Tämän toimintaperiaatteen ansiosta OM-järjestelmällä saavutetaan parempi suorituskyky kuin muilla ilmastusjärjestelmillä.
OSSI-JET
Ossi-jet-järjestelmä on erinomainen vaihtoehto kunnallisten tai teollisuuden jätevesilietteiden ilmastukseen ja sekoittamiseen. Ossi-jetiä suositellaan erityisesti biologisiin jätevedenpuhdistamoihin, kemiallisten jätteiden käsittelylaitoksiin sekä kalanviljelyyn. Ossi-jet ei tarvitse ulkopuolista kompressoria, vaan ilmastusilma saadaan ejektorin avulla nesteen yläpuolelta.
Ilmankuljettimet
Brauer-ilmankuljettimia käytetään tuuletukseen, jäähdytykseen, kuivatukseen, savun- ja kaasunpoistoon, erilaisten partikkelien kuljettamiseen tai poistoon, sekä ilman viilentämiseen. Tyypillisiä ilmankuljettimien käyttökohteita ovat teollisuuslaitokset, leipomot, laivateollisuus ja konepajat.
Brauer ilmankuljettimet ovat paineilmakäyttöisiä eivätkä ne tarvitse lainkaan sähköä toimiakseen.
Brauerin valikoima kattaa ilmaverhot/ilmaveitset, rengasmalliset ilmankuljettimet, sähkökaapin jäähdyttäjät, poistotuulettimet, kylmäilmapistoolit, pyörreputket, tynnyripumput sekä ilmasuuttimet.
Paineilmatoimiset kaksoiskalvopumput
Kalvopumput
Annovi Reverberi on maailman johtava kalvopumppujen valmistaja, ja tunnettu erityisesti laadukkaista yksityiskohdista ja koneistetuista korkealaatuisista komponenteista.
Annovi Reverberiltä löytyy täydellinen valikoima matala-, keski- ja korkeapainekalvopumppuja kasvinsuojeluun, ruiskutukseen, jäänpoistoon, desinfiointiin sekä palontorjuntaan.
Painepesurit
Annovi Reverberi AR Blue Clean -sarja pitää sisällään painepesurit, imurit, tuhkaimurit ja ikkunanpesurit, ja ne soveltuvat niin koti- kuin ammattikäyttöönkin.

Jyrki Kuosmanen
Jyrki on Suomen mittapuulla harvinainen osaaja, joka tekee pumppuhuollot vaikka silmät kiinni. Hän tuntee pumppumallit niin vuosikymmenten takaa kuin tulevaisuudestakin. Jyrkiltä hoituvat liki 20 vuoden kokemuksella niin pumppujen mitoitukset, kohteella tehtävät asennukset, käyttöönotto kuin paljon kiitetyt huoltokoulutuksetkin. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että Jyrkin avulla he saavat käyttöönsä aina oikeat ja tarvetta vastaavat pumppuratkaisut.