SGN Tekniikka Oy:n uusi tytäryhtiö SSF Spraying Systems Finland Oy aloittaa toimintansa 1.9.2014. Yhtiöön siirtyy SGN Tekniikka Oy:n teollisuussuuttimien liiketoiminta.
SSF Spraying Systems Finland Oy:n pääomistus on SGN Tekniikka Oy:llä amerikkalaisen päämiehen Spraying Systems Companyn ollessa vähemmistöosakkaana. SGN Tekniikka on osa SGN Groupia.
Yhtiön palvelukseen siirtyvät SGN Tekniikan kolme työntekijää vanhoina työntekijöinä. Yritys on SGN Tekniikka Oy:n tytäryhtiö ja sen toimitusjohtajana toimii Timo Kallioja. Yhtiö jatkaa toimintaansa samoissa toimitiloissa Vantaan Koivuhaassa Juurakkokujalla kuin ennenkin.
SGN Tekniikka Oy on edustanut amerikkalaista Spraying Systems Co.:ta Suomessa vuodesta 1970. Liiketoiminta on kasvanut ja laajentunut vuosikymmenien mittaan. Tähän asti kyseisen valmistajan tuotteita on edustanut yksi itsenäisesti toiminut SGN Tekniikka Oy:n liiketoimintayksikkö, joka nyt yhtiöitetään tytäryhtiöksi.
Spraying Systems Co. on maailman johtava teollisuussuuttimien ja erilaisten ruiskutuksen ohjausjärjestelmien valmistaja. Sillä on tehtaita mm. USA:ssa, Kiinassa, Brasiliassa, Saksassa, Italiassa ja Intiassa. Suomen järjestely sopii hyvin päämiehen globaaliin jakelustrategiaan, jonka mukaan edustajina toimivat vain tehtaan tuotteisiin erikoistuneet maahantuojat. Tuotteet varastoidaan edelleen pääsääntöisesti Suomessa, mikä takaa nopeat toimitukset asiakkaille.
SGN Tekniikka Oy jatkaa teollisuuspumppuliiketoimintaa sekä erilaisten teollisuuskomponenttien maahantuontia. Kolme vuotta sitten aloitettu biolämpölaitteiden liiketoiminta on myös voimakkaassa kasvussa.
Lisätiedot: toimitusjohtaja Timo Kallioja, SGN Tekniikka Oy, puh. 040 552 7048, timo.kallioja@sgn.fi
http://www.sprayingsystems.fi/
SGN Tekniikka Oy on teknisen tukkukaupan yritys, joka tuo maahan biolämpölaitteita sekä teollisuuden laitteita ja komponentteja. SGN Tekniikka Oy kuuluu SGN Groupiin, johon kuuluvat lisäksi Agritek Oy, Kessu Oy, S.G. Nieminen Oy, SGN Motors Oy, SGN Sportia Oy, Sumeko Oy ja Truebell Finland Oy. SGN Group on kaupan alalla toimiva perheyritys, joka tunnetaan vahvoista kansainvälisistä merkkituotteista. Sen toimialoihin kuuluvat urheilu- ja vapaa-ajan tuotteet, maatalous, ympäristönhoito, teollisuuslaitteet sekä lumentekoon ja -hoitoon liittyvät laitteet. SGN Groupin liikevaihto on 176 milj. € ja sen palveluksessa on 206 työntekijää. Konsernin pääkonttori sijaitsee Vantaan Koivuhaassa.